Kirjottamisen vaikeus vol.2

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/  
Lisäsin tuonne blogiin 7 uutta työtä. ja laitan nyt pari kuvaa (pitkästä aikaa) tännekin. Oon jo pitkään ajatellu et alan ottaa enempi kuvia tekemisistäni ja olemisistani mut en oo muistanu ottaa niitä. Yritän tehdä parannuksen.

 Pikku-Jenna virkkaa mattoa.
Ja sitä on vitun kiva kattoa.

Kirjottelin tossa aikasemmin kirjottamisen vaikeudesta. jostakin syystä nyt on ollu sellanen kausi ettei oikeen ole kirjottaminen onnistunu. En oo saanu aikaseks. Ja joka ilta mä sitä murehdin kun en oo saanu aikaseks kirjottaa. Oon pettynyt itseeni. Niin on varmaan myös lukijat. Tänään kuitenkin otin ittee niskasta kiinni ja yritän jatkossa kirjotella useammin.
Puhelimen käytönkin oon unohtanu. En vastaa puhelimeen kun se soi. Unohdan sen aina kotiin kun lähden johonkin. En pyöri netissäkään. Oon erakoitunu.
Ja siihen tulee muutos. Ainakin yritän. Ehkä en vastaa puhelimeen mut yritän ainakin kirjotella useemmin. Ei oo kivaa aina iltasin miettiä sitä ettei oo saanu aikaseks kirjottaa. Ja se vaan vaikeuttaa hommaa enemmän. Mulla kerkes tulla ihan kunnon kynnys tälle hommalle.
En meinannu enää uskaltaa kirjottaa.
Ajattelen ettei siitä ole mitään hyötyä.
Pidän itteeni tylsänä.
Tunnen itteni ihan turhaks.
Pääkin tuntuu tyhjältä.
Yrittäppä sitten näissä fiiliksissä kirjottaa.

Mä yritän. Tosissani

Kirjoittamisen vaikeus

Kiitos kaikille onnittelijoille. Anteeksi kun en oo kirjotellu. Joku jo kyselikin et oonko retkahtanu ja joku oli kuullu et oisin muka retkahtanu. Paskapuhetta. On vaan ollu hankaluuksia Tän kirjottamisen kanssa. Tuntuu ettei mitään erikoista tapahdu ja tuntuu et oon tukossa jotenki. On vaan hankala kirjottaa. Muutenki olen talvisin flegmaattisempi. Oon kuitenki pysyny kuivilla ja Se on pääasia. En ymmärrä miks kukaan väittäis että oon muka retkahtanu. Eihän tollasessa väitteessä ole mitään järkee. Mulla ei ole mitään halua eikä tarvetta retkahtaa. Mul on oikee lääkitys ja pärjään hyvin. Maaliskuussa tulee vuosi täyteen. Ei ois ikinä uskonu. Mut Joo, kunnossa ollaan ja vointi on hyvä. Koitan kirjotella useammin jatkossa. Viime aikoina en oo edes vastannu puhelimeenkaan. Oon tainnu erakoitua. Mut Joo, palataan.

27v ja matelijat

Tänään täytän 27v. Mennään rakkaan kanssa kattoo matelijoita matelijanäyttelyyn. Ne on söpöjä. Viimeks oon nähny kuningasboan kaverin luona kun olin 18. Piripäissään aina juttelin sille ja Se vaan tuijotti. Hassu käärme. Ja tietty nää liskojen yöt on hyvinkin tuttuja. Onneks niitä ei oo nyt ollu. Näin viime yönä unta ruiskuista. Muuta en muista. Enkä Kyl haluakaan muistaa.

Kuulumisia

Tässä sitä taas ollaan. Kunnossa. Huomasin et moni on ollu musta huolissaan. Se on koskettavaa. Oon ihan kunnossa enkä ole retkahtanukaan. On ollu rauhallista oleminen. Oon virkannu ihan törkeen paljon. On mekkoo, mattoo, laukkuu ja nyt on tekeillä peitto. Pitää laittaa kuvia kun pääsen koneelle. Nyt kirjottelen puhelimella. Oon ihan innoissani tästä uudesta kämpästä. On paljon tilaa ja on Tää paljon mukavampi koti. Oon vieläkin monesti ihmetelly tätä elämää. Miten voi olla mahdollista et oon pystyny olee kohta vuoden ilman aineita? Tietty subut ja Elvanset menee mut silti. Aineet oli mun elämä ja nyt en enää halua niitä. Aikamoinen muutos. Kaikki Se helvetti on ohi. Enää mua ei käytetä hyväks eikä raiskata aseella uhaten. Mun ei tarvi sietää väkivaltaa eikä rikoksia. Ei tarvii metsästää kamaa eikä pelätä refloja. Paljon on muuttunu. En oo koskaan ennen ollu näin onnellinen. Mulla on ihana rakas ja vihdoinkin oikea lääkitys. Vaikka Elvanse on amfetamiinia, Se lääke pelasti mut. Kun Se aloitettiin viime maaliskuussa niin sen jälkeen en oo retkahtanu. Himotkin on vähentyny huomattavasti. Aivan sama mitä muut ajattelee Elvansesta, Se kuitenkin pelasti mut. Ilman sitä tuskin tässä kirjottelisin.

Hullu naapuri

Anteeks kauheesti kun en oo ehtiny kirjotella. Oli muuttoo ja muuta hässäkkää. Tässä on viime aikoina pyöriny mielessä Yks muisto lapsuudesta. Olin kahden kaverin kaa yksin kotona ja naapurin mies tuli ovelle. Se oli aikuinen ja perheellinen. Ei avattu mut ovi ei ollukaan menny lukkoon. Se tuli sit sisälle. Me maattiin peloissamme sängyssä ja Se siinä rapisteli jotain kädessään. Ilmeisesti kortsua. Se kyseli et missä faija on eikä lähteny. Mä sit aloin huutaa et häivy ja et soitetaan kytille. Se sano et mä oisin vaan halunnu olla teidän pillujen lähellä ja häipy. Keittiön ikkunasta näin että Se oli ulkona edelleen ja me lukittauduttiin vessaan ja soitettiin kytät. Ei toi nyt mikään ihan kauhee juttu ollu mut olin niin nuori. Juttu meni sovitteluun. Aika paha kun sillä oli perhe. Käyttiköhän Se omia lapsiaankin hyväks? En tiedä miks tuo on pyöriny mielessä. Muutenki on aika alakuloinen olo. Mut jospa Se siitä. Anteeks oikeesti kun en oo hetkeen kirjotellu.